perjantai 15. heinäkuuta 2011

Penkkijumppa


Unelman pihapiirissä odottaa "sata ja yksi" kasvia istuttamista, minikaivuri saadaan hätiin ensi viikolla. Kaikkialle kaivurilla ei tosin päästä nurmikon takia ja osa istutushommista onkin raakaa lapiotyötä. 


Innostuin tänään kaivamaan ensimmäistä penkkiä "auki" aikomuksena istutuspuuhien aloittaminen. En ole hetkeen kitkenyt penkkiä, jonka rikkaruohot ovat totaalisesti vallanneet, enkä muistanut lainkaan, miten hikistä puuhaa se on. Parissa tunnissa sain penkin kuitenkin jo ihan kelpokuntoon ja pääsin kaivamaan kuoppia kasveille.

Eipä kestänyt kovin kauaa, kun lapio kolahti isoon kiveen. Sain kaivettua kiven kokonaan näkyville, mutta koska se oli puolen metrin syvyydessä, jumppasi kiven kanssa aimo tovin ennenkuin sain sen kammettua kuopasta ylös. Muutama ärräpääkin taisi päästä, mutta onneksi ei ollut kuulijoita, joten väliäkös tuolla. Sain siis istutettua ensimmäisen tuijan. 

Toisen tuijan kuoppaa kaivaessani vastaan tuli taas kivi ja tällä kertaa niin iso, että sitä en enää omin voimin saanut esille. Pakko siis luovuttaa ja odottaa miehisiä voimia. 


Penkistä tulee oikein bueno, kunhan kivet saadaan kammettua ylös. Koko matkalle reunaan tulee kuunliljoja, mallasin paria jo paikoilleen ja kivat ovat! Muuten penkkiin tulee perennoja ja havuja. Mm. rungollinen pallotuija odottaa istuttamista, se on ehdoton suosikkini..

Sauna on lämpiämässä, menen sinne ihan just leputtamaan väsyneitä jäseniäni - kuuden tunnin jumppa otti vähän tädin voimille ;)

Rentoa viikonloppua!

Terkuin Merja

8 kommenttia:

Intianminttu kirjoitti...

Juu, noissa puutarhahommissa usein tulee hiki :) Hienoa työtä olet tehnyt ja monta tuntia jaksanut ahertaa! Tsemppiä aherrukseen jatkossakin! Minä taidan tyytyä taas perkamaan vain osan mökkimaan rikkaruohoista kerrallaan...ei siten tunnu niin kamalan rasittavalta. Ja onhan ne rikkaruohot helpompi poistaa, kun ovat vähän isompia, niin on sitten jotain, josta ottaa kiinnì!

Sanna-Riikka kirjoitti...

Samoin täällä kaiveltu kuoppia istutuksille:) käden rakoilla. Koitan joskus niitä blogiinikin laitella, kuvia siis kukkamaista ei rakoista;)

Kukkapenkki näyttää jo nyt hienolta, valtavan homman olet tehnyt! Rentouttavaa saunomista!

Nonna kirjoitti...

Tuo kivien kaivuu hoituisi meidän kvartetilta jo ihan iisisti!

Mun täytyis kans ajella puutarhaliikkeeseen ostamaan jotain kivaa...

Ruusa kirjoitti...

Puutarhahommat on rankkoja, mutta onneksi yleensä kiitollisia! Ainakin siinä vaiheessa, kun saa ne uudet taimet siihen, eri asia sitten lähteekö mikään kasvamaan.. ;D

Rentouttavaa saunailtaa ja viikonloppua!

Kultsin kämppä kirjoitti...

Hyvä hyvä, hyötyjumppaa!

Merja K kirjoitti...

Intianminttu, kiitos tsempistä, sitä vielä tarvitaan, huh!

Sanna-Riikka, minulla ei onneksi vielä ole rakkoja, mutta enköhän ehdi niitäkin vielä saada urakan edetessä

Nonna, tervetuloa jelppimään, apua tarvittaisiin ;)

Kiitos Ruusa!

Kultsin kämppä, olin ajatellut käydä illalla lenkillä, mutta eipä tarvinnut rupeaman päätteeksi enää lähteä. En olisi kyllä jaksanut juosta metriäkään :)

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Kauniin penkit olet saanut aikaiseksi... hyötyliikuntaa parhaimillaan...☺

Merja K kirjoitti...

Irmastiina, tämä touhu käy kyllä hyötyliikunnasta. Onneksi ei ollut pahemmin lihakset kipeänä tänä aamuna :)