lauantai 11. helmikuuta 2012

Korttiparaati


Mahtavaa, viikonloppu! Ja onneksi lämpömittarikin on siirtynyt yli kymmenen astetta lämpimämpään suuntaan, joten kyllä kelpaa :) Vietämme tänään Mr Järjen kanssa hääpäivää, ohjelmassa on tennistä, ravintolavisiitti sekä teatteria. Hääpäivä tosin oli jo viime viikolla, mutta virallisen päivän vietimme eri maanosissa, joten juhlimaan ehditään yhdessä vasta tänään :)


Lähiaikoina on tarvetta erilaisille korteille ja niinpä innostuin eilen tehtailemaan onnittelukortteja. Mr Järki sai oheisen kortin hääpäivän kunniaksi, lahjapakettiin kääräisin Leonard Cohenin uusimman albumin.



Kummipoikani 16-v. synttäreitä vietetään pian ja tein hänelle tällaisen kortin - kuviot symboloivat sitä, että hän ehtii pikkuhiljaa miehen ikään :) Kuvan ottamisen jälkeen vielä keksin, että lisään iän numeroilla kortin oikeaan alareunaan.



Nuori neitokainen täyttää myös pian vuosia ja hän saa oheisen nallekortin. 



Ja sokerina pohjalla rakkaan ystäväni synttärit. Hänen korttiinsa sain idean tämän viikon vintage-rasiakurssillani, jossa yksi osanottajista laittoi rasian kanteen samanlaiset tähtikuviot. Tähdet on leikattu Bigshot-leikkurilla.


Nyt täytyy rientää, iloa viikonloppuusi!

Terveisin Merja

17 kommenttia:

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Ihanat kortit!!

Miikku kirjoitti...

Kauniita kortteja.
Ihailen kovin taitoasi askarrella mitä ihanampia juttuja:)

Saga kirjoitti...

Hienoja kortteja, mutta ylitse muiden ovat taas tuo kello- ja tähtiaiheinen... Ne suorastaan saavat haluamaan ne itselleen.... ;O)

Kirsti kirjoitti...

Ihania kortteja:)

emmi kirjoitti...

Kuinka suloisia, suloisia kortteja! :)

Susanne kirjoitti...

Ihania kortteja, tosi kauniita ja suloisia!
Mukavaa viikonloppua!

Minna kirjoitti...

Onnea ja viettäkää ihana ilta!

Kellokortti on tosi kaunis ja tykkään muistakin!

Louise kirjoitti...

Onnea hääpäivänä!! Mukavat kortit varsinkin suloinen pöllökortti!

Mia -Willa Oliviasta kirjoitti...

Voi, mulla on menyyt monta postausta ohi :(
Tosi kutsuvan näköinen tuo teidän työpaikka!

Olet taas tehnyt hienoja laatikoita ja kortteja!! Tykkäsin tosi paljon tuosta kellokrtista:)

Oikein ihanaa hääpäivää!!

Sari kirjoitti...

Hyvää hääpäivää! Teidän juhlintanne kuulostaa mukavalta. Ja aivan upeita kortteja olet tehnyt. Huomasin, että minulla ja kommentoineella Sagalla on aivan samanlainen maku. Myös minusta nuo kello- ja tähtikortit olivat kauneimmat.

Teija kirjoitti...

Tosi kauniita! Pitäis itsekin pitää korttisulkeiset, kun aina niitä tarvii. Tykkään laitella kortteja, tekstari ei oo ollenkaan sama :)

Viikonloppuja ja ihanaa hääpäivää!

Marielisa kirjoitti...

Kauniita kortteja ♡

Teijan tavoin minullakin olisi tarvetta korttisulkeisille...

Kiitos Merja, täältä sain taas rutkasti inspiraatiota!

VK kirjoitti...

Ihania kortteja olet tehnyt ja saajilleen varmasti mieleisiä.:)

Suvi kirjoitti...

Tykkäsin erityisesti tuosta pöllökortista! onko ihan oma kaava, vai miten olet tehyt?

BY PIA`S kirjoitti...

Oot Merja niin ihana, ahkera ja kekseliäs! Mahtavaa myydä Espoon By Pia`s- puodillani (ex-sisustajantaivas)suloisia "värkkäyksiäsi". Kaunista kädenjälkeä joista huokuu ihana tekijä. Kiva, että olen saanut tutustua sinuun. Käynnistelläänpä loppukuusta sitä kivaa yhteistapahtumaamme, johon kaikki halukkaat pääsevät osallistumaan!
T. PIA

Merja K kirjoitti...

Heissan ja kiitos kaikille kivoista kommenteista :) Flunssa on kaatanut meikäläisen sänkyyn :(

Tuon tapaiseen pöllökorttiin olen törmännyt aikaa sitten jossakin lehdessä. Minulla on kertynyt niin paljon lehtiä vuosien mittaan, että en muista valitettavasti enää missä. Mutta idea ei siis ole oma. Leikkasin pyöreällä bigshot-terällä pöllön "rungon" ja samalla terän sabluunalla leikkasin osan ylhäältä pois, kuten myös tein siivet. Sorry sekava selitys, nyt ei vaan järki kulje enempää. Takaisin pehkuisin siis :)

Taikku kirjoitti...

Ihania kortteja ja onnea hääpäivästä! Minä haastoin sinut kertomaan lisää faktoja :) Kurkkaas blogistani!